perjantai 13. huhtikuuta 2018

Ekokoulu sai uudet nimet seinään

Tällä viikolla Ekokoulun julkisivuun asennettiin koulun virallinen nimi Satavuon koulu ja päiväkodin puolelle taas tuli teksti Satavuon päiväkoti. Muistatkin ehkä, että Satavuon koulun nimi juontaa juurensa nimikilpailusta, jonka Laukaan kunta järjesti viime syksynä. Voittajaksi valikoituneessa nimessä yhdistyvät hauskalla tavalla nykyisten koulujen nimet: SAvio, TArvaala ja VUONtee, mutta siinä on myös viittaus Suomi100-vuoteen ja Ekokoulun tavoitteeseen: "Koulu sadaksi vuodeksi sadalle oppilaalle".

Nimeä jaksetaan aina ihailla ja sitähän se onkin, hieno nimi hienolla koululla!


Hapsu-hirvi kävi taas lumisella työmaalla...

Siinä se nyt on - Satavuon koulun kyltti!

Onpas aurinkoinen väri täällä Satavuon päiväkodin puolella!

Seinissä on siis nyt kyltit, jotka kertovat missä ollaan. Ne kertovat myös siitä, että koulun vastaanotto on lähellä. Huhtikuun lopulla pidetään osittainen loppukatselmus eli rakennuksen käyttöönottokatselmus ja sen jälkeen tehdään pihatöitä touko-kesäkuun aikana. Kun pihat ovat valmiita pidetään vielä lopullinen loppukatselmus.

Lähde & kuvat: Työnjohtaja Tuomas Varonen, työmaatiedote, NCC Building